Elämän­hal­lin­ta­taidot

Mielen jous­ta­vuus, kriisi, ahdistus, suru

Elämän­hal­lin­taidot ovat taitoja, joita voit oppia ja kehittää. Mielen­ter­veyden perustan (ravit­semus, liikunta ja uni) hallit­se­misen myötä on helpompi kohdata haas­teita, joita elämä tuo jokai­selle tullessaan.

Mielen jous­ta­vuus

Resi­lienssi, eli mielen jous­ta­vuus, on psyyk­kistä selviy­ty­mis­kykyä elämän vastoin­käy­mi­sissä tai muutok­sissa. Resi­lienssi koostuu yksilön voima­va­roista, taidoista ja vahvuuk­sista. Näiden teki­jöiden tarkoi­tuk­sena on yllä­pitää terveyttä ja hyvin­vointia sekä vahvistaa elämässä menes­ty­mistä. Mielen jous­ta­vuu­teen vaikut­tavat yksilön ominai­suudet, sekä yksilön elämässä kohdatut haas­teet ja niistä selviytyminen.

Tutki­muk­sissa on osoi­tettu, että mielen jous­ta­vuutta vahvis­tavat läheiset ihmis­suh­teet ja niistä saatu tuki, välit­tä­minen, luot­tamus ja rakkaus. Moni koittaa pärjätä kriisin keskellä omatoi­mi­sesti pitkään. Avun pyytä­minen ja sen vastaa­not­ta­misen taito on osa mielen jous­ta­vuutta. Resi­lienssi pitää sisäl­lään myös seuraavat tekijät:

  • tunne- vuoro­vai­ku­tus­taidot,
  • kyky tehdä ja toteuttaa suunnitelmia,
  • kyky hallita impulsseja,
  • kyky asettaa rajoja,
  • pysty­vyys ja luottamus,
  • posi­tii­vinen minä­kuva ja hyvä itse­luot­tamus sekä
  • ongel­mien­rat­kai­su­taidot.

Näitä teki­jöitä ja taitoja on mahdol­lista kehittää erilai­silla tavoilla läpi elämän. Arki­ru­tii­nien yllä­pito, eli riit­tävä ravit­semus ja uni sekä sopiva määrä liikuntaa, auttavat säilyt­tä­mään mielen jous­ta­vuuden haas­ta­vissa elämäntilanteissa.

Tutki­muk­sissa on todettu, että omaa resi­lienssia voi vahvistaa myös muita autta­malla, esimer­kiksi vapaa­eh­tois­työn kautta. On tärkeää, että jokainen löytää itsel­leen merki­tyk­sel­lisiä iloa ja mieli­hyvää tuot­tavia asioita. Haas­teita kohda­tessa voi miettiä, millä keinoilla on selvinnyt aiemmin elämän vaikeista tilan­teista, ja hyödyntää näitä selviy­ty­mis­kei­noja uusien haas­teiden edessä.

Lisää vink­kejä mielen jous­ta­vuu­desta löydät seuraa­vilta sivuilta: 

Kriisi

Vaikeat elämän­ti­lan­teet ja kriisit ovat olen­nainen osa ihmi­syyttä. Kriisin voi aiheuttaa moni asia: läheisen kuolema, onnet­to­muus, läheisen itse­murha, avioero, äkil­linen sairas­tu­minen tai tiedon saaminen pitkä­ai­kai­sesta sairau­desta tai muu ruumiil­linen sairaus ja eläköi­ty­minen. Erilaisten krii­sien voimak­kuus vaih­telee tapah­tuman ja ihmisen yksi­löl­listen teki­jöiden mukaan.

Jokainen reagoi krii­siin ja sen käsit­te­lyyn yksi­löl­li­sesti. Ihminen pyrkii omien voima­va­rojen mukai­sesti sopeu­tu­maan tapah­tu­nee­seen. Kriisi voi vähentää ruoka­halua ja lisätä unet­to­muutta. Ravit­se­muk­sesta, levosta ja voima­va­rojen mukai­sesta liik­ku­mi­sesta huoleh­ti­minen vaikean ajan keskellä voi kuitenkin helpottaa olotilaa. Ahdis­tuksen hallinnan keinoilla ja tietoisen läsnä­olon harjoit­ta­mi­sella voidaan rauhoittaa kier­rok­silla olevaa mieltä. 

Kriisin keskellä ammat­ti­lai­selle puhu­minen auttaa tapah­tu­neen ja sen aiheut­ta­mien tunteiden käsit­te­lyssä. Löydät lisä­tie­toja krii­seistä ja Eksoten tarjoa­mista palve­luista seuraa­vasta linkistä:

Saat lisä­tietoa krii­seistä ja niiden omatoi­mi­sesta käsit­te­lystä seuraa­vien link­kien avulla:

Ahdistus

Ahdistus on ajoit­tainen jokaisen arkeen kuuluva tunne­tila. Ahdis­tuksen koke­muk­siin sekoittuu pelkoa, huoles­tu­nei­suutta, jännit­tä­mistä, levot­to­muutta tai jopa kauhua ja paniikkia. Uusissa, jännit­tä­vissä tai vaaral­li­sissa tilan­teissa pelko ja ahdis­tu­nei­suus ovat normaa­leja tilan­teen aiheut­tamia tunnereaktioita.

Ahdis­tu­nei­suuden ja pelko­ti­lojen laukai­se­vana teki­jänä on useim­miten vaikea tilanne tai tapah­tuma elämässä. Joskus ahdis­tu­nei­suus voi pitkittyä jatku­vaksi ja elämää rajoit­ta­vaksi oloti­laksi, jolloin puhu­taan lääke­tie­teel­listä hoitoa tarvit­se­vista ahdis­tu­nei­suus­häi­riöistä. Pitkit­ty­neen ahdis­tu­nei­suuden taus­talla on biolo­gisia, psyko­lo­gisia ja sosi­aa­lisia syitä.

Ahdis­tuksen aiheut­tamat oireet voidaan jaotella seuraavasti; 

  • Psyyk­kiset oireet – pelko­tilat, paniikki tai kauhu, kata­strofi- ja huolia­ja­tukset, epävar­muus itsestä ja omasta osaamisesta. 
  • Fyysiset oireet – kiih­tynyt syke, punas­tu­minen, vapina, hikoilu, vatsa­oi­reet ja pahoin­vointi, pään­särky ja huimaus, nivel- ja lihas­säryt, paineen tunne rinta­ke­hällä sekä palan tunne kurkussa. 
  • Käyt­täy­ty­mi­soi­reet – ahdis­tusta aiheut­tavan tilanteen/tekijän vält­tely, sellaisten turva­kei­nojen käyttö, jotka lisäävät ahdis­tu­nei­suutta ja psyyk­kistä huono­voin­ti­suutta pitkällä aika­vä­lillä, itse­tu­hoi­suus sekä päih­teiden liikakäyttö.

Ahdis­tuksen omahoidon kulma­kiviä ovat riit­tävä ja terveel­linen ravit­semus, sään­nöl­linen liikunta ja riit­tävä määrä unta. Ahdis­tu­nei­suutta voidaan ehkäistä yhtei­söissä tunnis­ta­malla ja estä­mällä yhteisön sisällä tapah­tuvaa kiusaa­mista ja kaltoinkohtelua.

Akuuttia ahdis­tu­nei­suutta voidaan lievittää keinoilla, joilla suun­na­taan huomio muualle. Näitä keinoja ovat esimer­kiksi progres­sii­vinen lihas­ren­toutus, pallea­hen­gitys, inten­sii­vinen ja räjäh­tävä muutaman minuutin mittainen liikun­ta­suo­ritus, kasvojen ja käsi­var­sien jääkyl­mässä vedessä huutelu tai jääpa­lojen puris­ta­minen nyrkeissä.

 
Lisä­tie­toja ahdis­tuk­sesta ja sen hallin­ta­kei­noista löydät seuraa­vien link­kien avulla: 

Suru 

Jokainen ihminen joutuu jossain vaiheessa elämäänsä kohtaa­maan surun. Suru syntyy mene­tyksen koke­muk­sesta esimer­kiksi läheisen kuole­masta, päät­ty­neestä ihmis­suh­teesta, elämän­ti­lan­teen muutok­sesta, työpaikan vaih­dosta tai eläk­keelle jäämi­sestä. Suru viestii, että ihminen joutuu luopu­maan itsel­leen tärkeästä asiasta. Suru ei tarkoita kiin­ty­mys­suh­teen katkea­mista, vaan ihmisen suhde mene­tet­tyyn muovautuu surun aikana muistosuhteeksi.

 Sure­misen tavat ovat henki­lö­koh­taisia ja yksi­löl­lisiä, joten ei ole oikeaa tai väärää tapaa surra mene­tys­tään. Ulko­puo­liset eivät voi arvioida toisen ihmisen surun voimak­kuutta tai antaa neuvoja parhaista sure­misen tavoista.

Surulla on sisäisen koke­muksen lisäksi sosi­aa­linen vaikutus – sureva saattaa kaivata vierel­leen toisen ihmisen läsnä­oloa ja surun huomiointia. Surevan kohtaa­minen voi aiheuttaa itselle hankalia tunteita, esimer­kiksi pelkoa väärien asioiden sano­mi­sesta. Useim­miten surevat eivät kuiten­kaan kaipaa koru­lauseita, vaan kuun­te­lijaa tai läsnäoloa.

Ihmiset surevat ja käsit­te­levät tapah­tu­nutta omaan tahtiinsa, joten surulla on oma aikansa. Toisilla se kestää pidem­pään, toisilla lyhyem­pään. Surussa monen­laiset tunteet nousevat pintaan ja ihminen voi olla hämmen­tynyt vaih­te­le­vien tuntei­densa kanssa. Surua ei voida jakaa vaihei­siin, jotka käydään läpi tietyssä järjes­tyk­sessä. Suru voi pitkittyä ja aiheuttaa masen­nusta. Pitkit­ty­nee­seen suruun kannattaa hakea apua.

Surusta löytyy lisä­tietoa alla: 

Lapset ja suru: 

Tutus­tuit juuri Mielen­ter­veys­taidot mielen­ter­veyden tukena ‑koko­nai­suuden osioon Elämän­hal­lin­ta­taidot. Koko­nai­suuden muut osiot löydät sivulta Hyvä mieli.