Luen kaikkea, koko ajan, joka päivä. Olen lukenut Hesaria pikku­ty­töstä asti, ja vaikka mihin­kään muuhun ei olisi ollut aikaa, päivän lehden luke­mi­seen on aina ollut. Viikon paras hetki on sunnun­tai­aamu, hidas aamu­pala ja paksu pape­rinen Helsingin Sanomat.

Vaikka meille juris­teille määrä­päivät ovat olen­nainen osa työtä, kirjaston eräpäivä on niin stres­saava konsepti, että olen jo pitkään korvannut sen osta­malla eurolla kassil­lisen kirjoja kirjaston pois­to­ka­sasta. Usein­kaan ei tarvitse ihme­tellä, miksi uusikin romaani on pois­tettu kirjaston vali­koi­mista, sillä kassi­kirjat ovat välillä erit­täin outoja. Mutta ei se haittaa, luen mitä tahansa. Luin viimeksi kassiin pääty­neen Juha Itkosen Ihmettä kaikki, joka oli auto­fik­tiota kirjai­lijan synty­mät­tömän lapsen kuole­masta ja kaksosten synty­mästä. Kirja oli erin­omainen — kuten Itkosen teokset aina ovat. Nyt kesken on Islan­tiin sijoit­tuva dekkari, jonka on kuitenkin kirjoit­tanut amerik­ka­lainen kirjai­lija, joka ei juuri­kaan tunne Islantia eli taattua kassi­kir­ja­tasoa! Kesällä luin etelä­ame­rik­ka­laisten kirjai­li­joiden kirjoja ja tajusin, etten ollut aiemmin siihen maailman kolk­kaan kirjojen kautta tutus­tu­nut­kaan. Sitäkin olen ehtinyt murehtia, mitä luen autiolla saarella. Jos mukana saarella on vain taskun pohjalle jäänyt ruoka­kaupan kuitti, luen varmaan sitä ja opet­telen sen ulkoa.

Tänään 8.9. viete­tään kansain­vä­listä luku­tai­to­päivää. YK-liiton sanoin: 

”Luku­taito on ihmi­soi­keus, joka mahdol­listaa yksilön kehi­tyksen, koulut­tau­tu­misen ja täyden kapa­si­teetin hyödyn­tä­misen. Luku­taito on avain parem­paan tervey­teen ja hyvinvointiin.”

Mari Kähkönen, laki­mies, Eksote