Järjes­tö­työn­te­kijä, toimin­nan­joh­taja, asian­tun­tija, yhdis­tys­toi­mija, alue­vas­taava, piiri­vas­taava. ‑Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Työn­ku­vakin on yhtä kirjava, kuin tehtä­vä­ni­mike. Saman päivän aikana yhdis­tys­ra­ja­pin­nalla työs­ken­te­levä järjes­tö­työn­te­kijä voi toimia asian­tun­ti­jana sote-uudis­tuksen pyör­teissä tai olla mukana jäse­nyh­dis­tyksen vertais­toi­min­nassa. Meitä on paljon ja kaikki vaikut­ta­misen paikat pyri­tään hyödyn­tä­mään. Onkohan kolmas sektori jopa ärsyt­tävä palanen tässä isossa kuutiossa?

Ei kai näin­kään! Järjes­töillä ja yhdis­tyk­sillä on oma roolinsa tässä yhteis­kun­nassa. Yhdis­tykset ja järjestöt täyden­tävät julkisen sektorin toimintaa ja tuovat toimin­nal­laan osal­li­suuden tulles­saan. On hienoa, että Etelä-Karja­lassa tämä asia on huomattu ja järjes­töjen edus­tajia on tälläkin hetkellä mukana erilaissa työryh­missä sote-uudis­tuksen etene­mi­seen vaikut­taen. Tule­vai­suuden sote tarvitsee järjes­töjä ja järjestöt ovat valmiita olemaan mukana raken­ta­massa sotea.

Vihdoinkin ollaan osana tätä kaikkea järjes­töyh­teis­työtä, mutta mitäs sitten?

Järjes­töillä on aina ollut valmius lähteä mukaan hank­kei­siin ja toimin­taan. Posi­tii­vinen varaus ja toive siitä, että nyt järjes­töillä on mahdol­li­suus vaikuttaa sote-uudis­tuksen kautta Etelä-Karjalan asuk­kaiden hyvin­voin­tiin, tuntuu todella hienolta mahdol­li­suu­delta. Lähtö­koh­tai­sesti jokai­sella järjes­töllä on oma stra­tegia ja pain­opis­teet, joiden mukai­sesti toimintaa sekä valta­kunnan että maakun­tien tasolla pyri­tään ohjaamaan.

Oman järjestön sisällä subs­tans­sio­saa­minen on huipus­saan ja into­hi­moinen toimija on valmis barri­kaa­deille, jotta oman jäse­nis­tönsä edun­val­vonta sekä oikeudet toteu­tuvat. Ilman tätä paloa, ei yksi­kään järjestö toimi vaikut­ta­valla tavalla. Tämä ketjutus jatkuu parhaim­mil­laan liiton kautta alueel­li­selle järjes­tö­toi­mi­jalle ja siitä suoraan kunnassa toimivan paikal­li­syh­dis­tyksen kautta jäse­nistön voima­va­raksi. Sillä turva­taan vertais­tuel­linen kohtaa­minen ja luot­tamus siihen, että yksilön yhden­ver­tai­suus toteutuu tai ainakin joku tekee töitä sen eteen. Mutta pärjääkö yksit­täinen järjestö tai yhdistys ilman toista tässä sote-uudis­tuksen pyör­teessä? ‑Tuskin, eikä myös­kään missään muus­sa­kaan kontekstissa.

Miten järjes­töjen rooli on muut­tunut sote-uudis­tuksen aikana?

Tämä tilai­suus haastaa myös järjestöt toimi­naan uudella tavalla. Yhteis­työtä on pystyt­tävä raken­ta­maan sekä muiden järjes­töjen sekä kuntien että hyvin­voin­tia­lueiden kanssa. Järjestöt ja yhdis­tykset ovat toimi­neet kuitenkin jo pitkän aikaa yhdessä erilaisin kokoon­pa­noin, mutta tiedotus sekä raken­teet ovat ontu­neet ja pääl­lek­käisen työn teke­minen koros­tunut. Varmasti moni on jäänyt ulko­puo­lelle, koska toiminta on pyörinyt siellä, missä toimi­joita on ollut. Kump­pa­nuus­pöytää tai vastaavaa yhteistä epävir­ral­lista toimie­lintä on raken­nettu kuin Iisakin kirkkoa tai oikeammin järjestötaloa.

Yksi iso ja toivottu askel on ollut Etelä-Karjalan Kump­pa­nuus­pöytä sekä Kump­pa­nuus­ver­kosto-hanke, jota rahoittaa STEA ja se toteu­te­taan 1.6.2021–31.12.2023 väli­senä aikana. Lisäksi Järjes­töjen sote-muutos­tuki toi tulles­saan järjes­tö­asian­tun­tijan, joka toimii yhteys­hen­ki­lönä järjes­töjen, Eksoten ja kuntien välillä.

Kump­pa­nuus­ver­kosto koostuu neljästä toisiinsa liit­ty­västä painopisteestä:

• maakun­nal­li­sesta Kumppanuuspöydästä
• kunta­koh­tai­sista monia­lai­sista yhteistoimintaryhmistä
• järjes­töjen alakoh­tai­sista yhteis­toi­min­ta­ryh­mistä ja
• Kump­pa­nuus­ver­koston viestinnästä.

​Näihin pain­opis­tei­siin kiteytyy toiminnan ydin ja myös väli­neet onnis­tu­nee­seen toimin­taan. Tämä vaatii luon­nol­li­sesti paljon työtä ja jokaisen toimijan peiliin katso­mista, jotta verkosto toimii toivotunlaisesti.

Toiveita vai todellisuutta

Tällä hetkellä tuntuma järjes­töjen yhtei­seen toimin­taan on hyvä. Järjes­töjen rooli, merkitys ja toiminnan näky­väksi teke­minen mahdol­lis­tuvat järjes­tö­asian­tun­tijan työpa­noksen, Kump­pa­nuus­pöydän ja Kump­pa­nuus­ver­koston avulla.
Olisi hienoa, jos sote-uudis­tuksen siivit­tä­mänä osit­tain unoh­tunut hoito­polku ‑ajat­telu onnis­tu­taan päivit­tä­mään asiak­kaan palve­lu­tar­pee­seen perus­tu­vaksi suun­ni­tel­mal­li­seksi ja yksi­löl­li­sesti etene­väksi palve­lu­polku ‑ajat­te­luksi. Vaiheit­tainen etene­vänä koko­nai­suu­tena asiak­kaan polku koostuu useista eri palve­luista tai palve­lu­pro­ses­seista ja tavoit­teena on, että järjestöt ja yhdis­tykset löytävät paik­kansa polun varrelta.
Olisi kaiken toiminnan kannalta miele­kästä, että ammat­ti­laiset osai­sivat etsiä järjes­töjen tarjoamaa palvelua ja asian­tun­te­musta oikeasta paikasta, vähen­täen pääl­lek­käistä työtä ja toisen sekto­ri­var­paille asumista. Myös asiakas hyötyy yhdis­tysten tarjoa­masta vertai­suu­desta, kun vaan tarjot­tava toiminta ja tieto siitä kohtaavat. Hyvällä tiellä ollaan omassa maakun­nassa, kun nyt vaan välte­tään lyömästä päätä Karjalan mäntyyn!

Tiina Ihalainen
järjes­tö­asian­tun­tija (Kaak­kois-Suomi), Inva­li­di­liitto ry
Tule­vai­suuden sosi­aali- ja terveys­keskus Etelä-Karja­lassa ‑hank­keen ohjaus­ryhmän jäsen järjes­töjen yhtei­senä edustajana